Vaimolle vierasta












Olemme parikymppisestä saakka yhdessä ollut 47/47v. lapseton pariskunta!






Olen aina tiedostanut sen, ettei minulla tuo varustus ole siitä suurimmasta päästä, vaan aivan päinvastoin, eli 14/3,5 senttinen. Keväällä lopultakin rohkaisin mieleni ja rakastellessamme kysyin vaimoltani, kokeeko hän jäävänsä jotain paitsi kanssani, koska minulla on suht pieni kalu. Hetken epäröinnin jälkeen tuli kiertelevä, mutta selvä vastaus epäilyksiini, eli vaimo haaveili miltä tuntuisi kokea isompaa.



Annoin hänelle luvan etsiä vaikkapa netin välityksellä itselleen ns. kolmannen pyörän vieraasta miehestä, joka olisi 100% terve ja luotettava.



Aikaa kului parisen viikkoa, jonka jälkeen Riitta otti asian uudelleen puheeksi rakastellessamme. Hän oli löytänyt netistä sopivan ehdokkaan, joskin hieman nuoremman puoleisen 39v. mutta kuulemma niin asiallisen tuntuisen, että oli sopinut tapaamisesta viikon kuluttua tämän kanssa. He tapaisivat ensin kaksistaan kaupungilla kahvilassa, jossa jutellen tutustuisivat toisiinsa ja katsoisivat, sopivatko kemiat yksiin jatkoa ajatellen.
Lähteet: https://www.kauppalehti.fi/uutiset/uusi-sivutuote-pokemon-golle-treffipalvelu-pelaajille/JfU8RizV



Jatkossa sitten tapaisimme kolmistaan huvilallamme, joka sijaitsee kymmenen kilometrin päässä kaupungista.



Tuli perjantai, jolloin Riitta lähti työpaikaltaan hieman aiemmin, koska tapaaminen oli kahdelta. Omalla työpaikallani minulla ajatukset harhailivat, kun tiesin vaimon olevan kahvilla vieraan miehen kanssa. Lopulta kello tuli neljä ja kiirehdin kotiin, mutta vaimoa ei näkynyt, joten soitin hänelle heti. Ensimmäiseen puheluuni ei vastattu, mutta kun soitin viiden minuutin kuluttua uudelleen, niin sitten Riitta vastasi. Hän kertoi olevansa juuri lähdössä tapaamisesta, joka oli venähtänyt odotettua pidemmäksi. Vaimoni lopetti puhelun oudon nopeasti, mutta ehdin kuulla jotain epätavallista. Kuulin puhelun aikana epäselvästi, mutta kuitenkin lähes varmasti tuulikellon vaimean kilinän. No, kahvilassa sellaista tuskin on, mutta huvilaltamme kylläkin sellainen löytyy. Soitinkin Riitalle uudestaan ja kysyin asiaa, jolloin hän vastasi, että oli käynyt näyttämässä Karille vaan missä huvilamme sijaitsee, niin osaa sitten tulla sinne suoraan seuraavaan tapaamiseen.



Emme olleet sopineet mitään sellaista, vaan pelkästään tutustuminen kahvilla, joten ihmettelin kovasti asiaa. Hyppäsinkin autoon ja ajaa huristelin huvilallemme. Siellä ei tietenkään ollut ketään enää ja olin ajanut sinne hieman eri reitiä, jottei vaimoni tulisi vastaani.



Menin sisään huvilaan ja suoraan makuuhuoneeseen, jossa selvästi vielä tuoksui vieras partavesi. Vuode näytti hätäisesti sijatulta, joten otinkin päiväpeitteen ja peiton sivuun parivuoteeltamme. Keskellä vuodetta oli valtava märkä kohta, joka haistellessani tuoksui selvästi spermalle ja vaimoni eritteille. Sijasin vuoteen ja ajoin takaisin kotiimme.



En puhunut asiasta mitään Riitalle, mutta jostain syystä hän ei innostunut seksille sinä iltana, eikä koko viikonloppunakaan.



Riitta kertoi, että oli sopinut siten, että Kari sitten saapuu seuraavaksi viikonlopuksi huvilallemme, jossa vietämme aikaa kolmistaan sunnuntaihin saakka.



Seuraavana perjantaina illalla Kari sitten saapui huvilallemme, jossa jo odottelimmekin häntä. Kari oli tuollainen aika atleettinenkin, hyvävaratloinen 195 senttinen tumma mies. Ihan hyvä seuramies tuntuikin olevan, puhelias ja ilmeisen sivistynyt ja lukenut kaveri.



Lämmitimme saunan ja Riitta toivoi, että he voisivat Karin kanssa mennä ensin kaksistaan saunaan, niin siitä se lähtisi ja estotkin karisisivat kivasti. Riitta oli Karin toivomuksesta ajellut pimppinsä posliiniksi jo viikolla, Kari oli kuulemma sanonut pitävänsä pillun nuolemisesta ja posliini olisi kivempi silloin.



Erillinen saunamme oli rannassa, jonne vaimoni sitten Karin kanssa menikin.



Hiippailin tietenkin kuuntelemaan ja selvästi kuulin, miten saunassa naitiin jo täysillä.



Tunnin kuluttua he palasivat saunalta ja minä puolestani pääsin sitten saunottelemaan. Kun itse palasin huvilaamme sisälle, niin vaimoni olikin jo Karin kanssa täydessä touhussa kamarin puolella parivuoteessamme. Avasin suljetun oven, jolloin Kari nousi vaimoni päältä ja veti kalunsa tämän posliinipillusta. En ollut uskoa silmiäni, sillä niin paksu ja pitkä kulli Karilla oli. Pituutta oli varmaankin lähes 25 senttiä, mutta paksuus oli aivan luonnoton, kuin miehen käsivarsi. Näin myöskin, että Riitan pillu punoitti ja oli selvästi turvoksissa suuren kalun jäljiltä.



Viikonloppu kului niissä merkeissä, että Kari nussi vaimoani lukemattomia kertoja, laskien aina siemenensä reilusti sisään. Itse en saanut kertaakaan, sillä niin ahkerasti he olivat toisissaan kiinni. Parivuoteessamme nukkuivat tietenkin he, minun nukkuessani vierasvuoteella toisessa huoneessa. Yöllä heräsin siihen, kun Kari nai Riittaa niin, että vuode vaan ryskyi ja vaimoni ulisi suoraa huutoa nautinnon tuskissaan.



Kesän kuluessa Kari on käynyt myöskin kodissamme naimassa Riittaa useaankin kertaan, vaikken siitä oikein pidäkään, sillä naapurit alkavat pian epäillä ja puhua jotain.



Joskus harvoin saan nuolla vaimoni turvonnutta ja spermaista pillua, mutta nainti kanssani häntä ei enää kiinnosta, koska se ei kuulemma tunnu miltään.



Nuollessani hän puhuu usein, kuinka mhtavaa on, kun Kari nai isolla kalullaan häntä ja kuinka taivaallisen ihanalta se tuntuu, kun pillu kiristyy äärimmilleen.



Nyt Riitta suunnittelee kahden viikon etelänmatkaa yhdessä Karin kanssa, minun jäädessä tietenkin kotiin.



Olen suunnitellut avioeroa, jonka taidan kohtapuolin panna vireille, enkä aio ainakaan maksaa vaimoni naintilomaa etelään, se on varmaa!!